Suositut tekstit

Kirjotan matkailublogia ja haaveilen työstä missä saa matkustaa tai liikkua luonnossa 😊

perjantai 26. syyskuuta 2014

Tana Toraja, Indonesia syyskuu 2014

Seuraava etappi oli Rantepao Tana Torajassa. Liikuin aika paljon sekalaisen seurakunnan kanssa johon törmäsin Togean Islandilla ja matkustettiin kimpassa Togean islandilta Rantepaoon. Rantepaon nähtävyyksistä suurin osa liittyy kuolemaan: täällä ihmiset säästää koko ikänsä rahaa omiin hautajaisiinsa vähä niinku länsimainen ihminen luulee elävänsä sitte eläkkeellä ja säästää siihen.

Täällä näin nyt mitä tarkottaa "älä osta sikaa säkissä" koska täällä ne lykätään elävinä säkkeihin ku ne ostetaan torilta. Meillä vouhotetaan aina siitä että eläimiä tehotuotetaan ja ne elää pienissä kopeissa ym. Mutta ei täälläkää eläimet juhli ku lähtö tulee tai niitä pitää kuljettaa jonneki. Mutta varsinki puhvelit on täällä kusessa sillä aina ku joku kuolee ni kuolee myös puhveleita ja sikoja, jokaisen varallisuuden mukaan.

Käytiin ekana päivänä torilla kattomassa ku porukkaa osti sikoja ja puhveleita, iso osa teurastettaisiin hautajaisissa. Mutta se ei oo halpaa touhua, varsinki albiino-puhvelit jotka on arvokkaampia maksaa täällä 13000 euroa, ainaki väittivät niin. Normi puhvelit on tietty vähä halvempia mutta tuskin ilmasia nekään. Ja me oltiin menossa hautajaisiin missä oli tarkotus uhrata n 20 puhvelia. Eli kallista on.

Hautajaiset täällä kestää 3 päivää. Siihen liittyy puffalo taisteluita (puffalot tappelee keskenään), puffaloiden uhraus ja varsinainen hautaus. Eli homman nimi on se että täällä vainajaa ei lasketa haudan lepoon varsinaisesti ennen ku on saatu kunnon kemut järjestettyä eli vainaja balsamoidaa ja se "elelee" perheen luona niin pitkää että saadaan rahat kasaan eli voi kestää vuodenki ennen ku varsinaiset hautajaiset pidetään. 

No meidän oli tarkotus mennä toisena päivänä jolloin suoritettaisiin puffelien uhraus. Mutta oltiin hieman myöhässä ja kun saavuttiin perille näky oli jo tällanen:

No täytyy sanoa että vaikka vähän kiinnosti nähdä miten eläin lopetetaan mutta olin silti iha tyytyväinen etten nähny sitä osuutta. Mutta nyt tiedän miten eläin palotellaan ym koska ne toimenpiteet tuli kyllä nähtyä. Siinä kysyin sitte oppaalta erään kottikärryn funktiota missä ne sekotti vettä ja hiekkaa eli toisin sanoen kuraa. Ja siinä vieressä porukka käsitteli vielä veristä vuotaa. No opas päätti demonstroida: hän otti mun käden ja lykkäs sen veriseen vuotaan ja sanoi: "now your hand is very slippery" -"but you can wash it on mud, no slippery anymore" 

No se piti kyllä paikkaansa, ei ollu liukas käsi enää mutakylvyn jälkee mut muta piti toki pestä vedellä pois.


Tollasessa rakennuksessa ne säilytti arkkuja näkyvillä ennen hautausta. Mutta siis ei nähty varsinaista hautausta koska se oli seuraavana päivänä ja tultiin vaan päiväksi kattelemaan.

No siitä jatkettiin kierrosta ympäriinsä, käytiin kattelemassa lukuisia erillaisia hautoja, lähinnä hautoja jotka on nakutettu kallioon sisälle:


Tää oli vaa tällanen pikkunen boulderi mutta oli myös hautoja jotka oli ihan hyvänkokosen kiipeilyseinän sisällä, ja niinku aina status- kysymyksissä: mitä korkeemmalla hauta, sitä rikkaampi ja tärkeempi.
Eli toisin sanoen myös täällä köyhä työnväen luokka kärsii arvostuksen puutteesta, ne on ne köyhimmät joitten luut päätyy avoimesti turistien nähtäville:

Noita oli vielä aika paljon niitten suurten seinämien juurella mutta suurin osa kuvista on mun kamerassa ja täällä niitä on aika vaikea siirtää, ja ehkä ymmärrätte pointin.

No yhdellä hauta-alueella oli myös paikallinen koululaisten ryhmä ja ne oli innoissaa nähdessää meidät koska pääsivät harjottelemaan Englantia meidän kanssa :) (Ja mä tietty opin Englannin alkeita niiltä joten oli mulleki opetus :D)

Ja loppuhuipennus: en muista lukeneeni Asterix Indonesiassa kirjaa mutta hiidenkivien toimitusmies Obelix oli selvästi käyny paikalla:

No, oikeesti se oli tämä mies: mulle ei vaan tarkemmin selvinny noitten tarkotus:

2 kommenttia:

  1. huh. melkoista kulttuurihoitoa. Kyllä mä vakaasti uaskon, että toi hiidenkivimies on etäistä sukua Obelixille :)

    VastaaPoista