Killing fields & kidutuskoulu, Cambodia Tammikuu 2013

http://en.wikipedia.org/wiki/Khmer_rouge tossa ensin linkki aiheesta yleisemmin jos ette tieda ja kiinnostaa lisaa, en aio koko historiaa tanne kirjottaa, vaan oman kokemukseni paivasta.

Khmer Rouge siis saapu Phnom Pehniin 17 april 1975 ja iloisia ihmisia kun ovat niin Cambodialaiset tervehtivat tulijoita innolla, olihan ne kuitenki omaa kansaa. Surullinen totuus kuitenki paljastu akkia ku Khmerrin joukot alko evakuoimaan kaikkia kaupunkeja ja pakottivat ihmiset tekemaan yli 12 tuntisia paivia riisipelloilla kaytannossa lahes ilman ruokaa. Pol Pot oli vainoharhanen johtaja joka telotutti porukkaa pienimmastakin syysta, hanen logiikkansa oli: parempi tappaa vahingossa viaton kun saastaa vahingossa maanpetturi. Niinpa siis olen kauniissa puutarhassa joka itseasiassa oli jo hautausmaa ennen joukkosurmia, nyt niita hautoja vaan kaivettiin useita. On vaikea uskoa etta niin kauniissa puutarhassa on tapahtunu semmosia julmuuksia.

Alussa saan itelleni nauhurin joka toimii oppaana, pitaa vaan painella merkityilla paikoilla tiettyja numeroita ja nauhuri kertoo mita siina kohtaa on tapahtunu.

Ensimmaine pysahdyspaikka on paikka mihin trukki pysahtyi joka toi ihmisia telotettavaksi. Uhrien silmat oli sidottu ja monille oli sanottu etta he paasevat nyt uuteen kotiin, osa ehka uskoi, osa tiesi totuuden.
Alussa telotettavia ihmisia oli 20-30 trukissa ja se tuli noin 3 viikon valein mutta kun Pol Pot innostui niin loppuvaiheessa uhreja tuli 300 ihmista per paiva joten niille piti rakentaa majotuksia ku kaikkia ei ehitty saman paivan aikana tappamaan vaikka telottajat teki toita yomyohaan sahkolamppujen valossa.
Ootellessaan seuraavaa telotuspaivaa uhrit laitettiin pimeaan huoneeseen ettei ne nakis mitaan.

Pienen kierroksen tehtyani saavun ensimmaiseen joukkohautaan josta oli loytyny 450 uhria. Alue on pelkkaa savimaata kehystettyna bambukatoksella joitten laudotuksessa on useita rannenauhoja uhrien muistoksi. Samanlaisia ovat myos muut joukkohaudat, bambukatoksia ja rannenauhoja.

Myohemmin tulee lasivitriineita joissa on sisalla uhrien vaatteita, luita, hampaita ja paakalloja.
Tanakin paivana niita luita nousee aina sateenjalkeen esiin ja joittenki vitriinien paalle on ladottu semmosenaan tuoreimpia luita ja kalloja.

Koska luodit oli kalliita ihmiset tapettiin useimmiten vaihtoehtosin keinoin: viillettiin kaula auki sokeripalmun lehdella, hakattiin kuoliaaksi hakuilla ym peltotyokaluilla.

Telotetut ihmiset ei ollu suinkaan ainoita uhreja, Khmerrin joukot tappo lukuisia ihmisia myos kovalla tyonteolla ja liian vahalla ruualla.

Myohemmin nauhalta tulee yksittaisia tarinoita selvinneitten tarinoista ja traumoista, jatkan kohti seuraavaa joukkohautaa mista loyty 166 uhria ilman paata.

Paikan surullisin paikka oli yksinkertanen puu: Khmerrin joukot oli ottanu pienia lapsia jaloista kiinni ja kajauttaneet lapsen paan puuhun murskaksi ettei luodit kulu, tapana oli myos heittaa lapsi ilmaan ja lavistaa se pistimella. Vieressa on hauta mista oli loytynyt naisten alastomia ruumiita, useimmat oli raiskattu ennen telottamista joten ne oli alasti. Suhdetta ei kerrottu mutta paikalla oli tapettu yli 100 naista ja pikkulasta.
Puu on taynna myos rannenauhoja, vaikea uskoa ihmisen pahuutta!!!

Vahan matkan paassa on toinen puu, "magic tree". Ainut magia puussa oli etta siita roikku kaiuttimet jotka kova/aanisesti soitti kommunistisia lauluja yota paivaa ettei kuolevien kauhun huudot kuulu lahikyliin ja telotusta odottavien ihmisten korviin.

Viimesena paikkana on noin 15 metrinen rakennus:stupa, joka oli omistettu uhreille ja oli sisalta taynna hyllykkoja missa oli uhrien paakalloja 15 metrin korkeuteen asti.

Lahden sielta viella kaupungin keskustaan tuk tukin kanssa entiseen kouluun joka oli muutettu Khmerrin aikana kidutuspaikaksi. Matkalla katson ihmisia ja mietin etta naita samanlaisia tallaajia ne on ollu jotka karsi tan helvetin, vieresesta skootterista vilkuttaa ilosesti pikkupoika ja huutaa "hello", hymyilen takasin ja vastaan mutta mietin samalla etta noita sitten hakattiin kuoliaaksi puihin ja maataloustyokaluilla.

Saavun koululle ja kayn rakennukset lapi ykskerrallaan, kaikki ne on periaatteessa aika samanlaisia huoneita: tyhja huone, keskella jonkinnakonen metallisanky ja jotain kidutusvalineita, seinalla aina joku mustavalkonen kuva kuoliaaksi kidutetuista ihmisista makaamassa omassa veressaan lattialla, tyhja katse silmissa...

Kiduttajilta ei taas mielikuvitusta puuttunu, jotkut laitettiin koydesta roikkumaan paa alaspain kunnes meni taju ja kun taju lahti ni dipattiin paa vesialtaasee et ne virkos ja jatkettiin taas....

Joittenki uhrien nannit avattiin hohtimilla ja laitettiin sisalle joku myrkyllinen ottiainen jotta se ois mahollisimman tuskallista, toisille vaan kaadettiin suolaa haavoihin ym.

Muissa huoneissa on lukuisien uhrien kuvia: Khmerrin joukot oli jarjestelmallisia, ku joku tuotiin paikalle, hanen nimensa otettiin ylos ja otettiin kuva etta jos joku karkaa ni on helpompi loytaa. Kukaan ei kasittaaksen kylla karannu

näillä leikattiin kurkut auki

tähän puuhun hakattiin lapset kuoliaaksi

Kidutus-sänky

.

Kohta sekin kierros on loppu ja olen nahny lukuisia mustavalkokuvia kuolleista ihmisista omassa verilammikossaan. Lahden tuk tukilla takasin Guesthauseen ja mietin kaikkea nakemaani kunnes kaupungin keskustassa naen yllattaen miehen kainalosauvan kanssa. Han linkuttaa ja toisen jalan polven alapuolella on puinen proteesi. Mies huomaa etta jaan ajatuksissani tuijottamaan hanta, han hymyilee ja nayttaa mulle peukkua. Hymyilen takaisin ja voin vain ihailla tan kansan asennetta elamaan, ihan ku mies ois tienny mita ma olin nahny mutta nayttaa silti peukkua, se taitaa olla tan kansan voima, vaikka on vaikeaa ni aina jaksetaan toivoa, palaan mieli turtana Guesthouseen. The End.

Siem Reap & Temples of Angkor, Cambodia Tammikuu 2013

Lahin sitte Siem Reapista tuk tuk-kuskin kanssa kattelemaan Angkorin temppeleita. Halusin tottakai menna aikasin aamulla et sais hyvan auringon-nousukuvan ja olin edellisena paivana ettiny netista vahan vinkkeja temppeleihin. Aattelin toki heti etta menen Angkorin temppeliin ottamaan kauniin sunrise kuvan mutta netissa jossain blogissa luki etta ei kannata menna sinne koska siella on bussilasteittain turisteja aamutuimaan periaatteessa ottamassa toisistaan vaan kuvia ku niita on niin paljon, ja toden totta: ku lahestyttiin Angkorin temppeleita n 5 aikaan yolla naen kilometrin pitusen tuk tuk-jonon menevan kohti Angkorin temppeleita ja olen jo siina vaiheessa ilonen etta paatin valita kuvauspaikaksi lahella olevan pienemman temppelin nimelta Phnom Bakheng.

Ohitamme kaikki muut turistit jotka on menossa Angkorin temppelille ja saavumme Phnom Bakhengin alapuolelle, hyppaan pois kyydista ja lahden kavelemaan pimeaa polkua ylospain otsalampun valossa. Tunnelma on rauhallinen mutta hieman spooky, keskella metsaa yksin otsalampun avulla. Heinasirkat sirittaa ja metsasta mua tuijottaa kiiltava silmapari, luulen etta oli kissa, toivottavasti :D Saavun maen paalle ja naen ensimmaiset silhuetit temppelista taivasta vasten ja jannitys vaan tiivistyy. Kun paasen temppelialueelle olen ku pikkupoika ja ihmettelen temppelia pimeydessa, kova tapina paalla :)

 Luulen aluksi olevani aivan yksin mutta perassa nakyy jo toinen valo matkalla kohti temppeleita. Yritan ottaa muutaman pimean kuvan mutta ei niista mitaan tullu. Pyorin temppelin alapuolella kuvaamassa kunnes loydan rappuset temppelialueen paalle. Kipuan rappuset ylos ja huomaan etten suinkaan ole ainut turisti siella mutta ei hataa, satojen turistien sijaan paikalla on vajaa 10 ihmista. Tunnelma on rauhallinen ja jannittava, vaikka ihmisia on paikalla kukaan ei puhu, aivan ku tunnelma raukeaisi pienimmastakin aanesta ja tunnen valtavaa syyllisyytta "mekastamalla" kun avaan reppuni vetoketjun :) Kuuntelen metsan aania samalla kun aurinko alkaa pikkuhiljaa nousta ja alan nahda selkeammin temppelia. Vaikka yleensa olen huono kuvaamaan pyorin ympari temppelia aamun sarastaessa ja otan kuvia ku viimesta paivaa. Muutkin ottavat kuvia, edelleen hiljaisuuden vallitessa ja kaikkien kesken vallitsee sanaton yhteisymmarrys: heti vaistetaan ilman pyyntoa kuvan tielta.

Auringon-nousu on kaunis ja saan jo pienta esimakua temppelialueesta, vaikuttava paikka, olo on ku Indiana Jonesilla:) Aurinko alkaa olemaan jo aika ylhaalla ja olen ilonen etta paasin rauhallisemmalle temppelille ottamaan kuvia. Otan viimeset kuvat alueesta ja palaan kuskini luokse ja lahdemme paristelemaan kohti seuraavaa temppelia.

Siina sitten tuli kierrettya jos jonkinlaista temppelia ja kestais ikuisuus kirjottaa niista kaikista, 3 paivaa niita tuli kierrettya ja tottakai Angkor Watissa tuli kaytya mika oli kylla kieltamatta vaikuttavin temppeli mutta koko alue on kylla ollut massiivinen ja loistokas!!! Siina sitten kiertaessa mulla oli kokoajan sama nuori tuk tuk-kuski ja ystavystyn hanen kanssaan siina samalla ja vietamme siina sitten yhdessa muutaman illan kiertojen valissa, kaytiin paikallisessa baarissa ja nauroin hanen ystavansa laulua (myoskin tuk tuk kuski) ja seuraavana paivana kaytiin uimassa laheisella jarvella ja sinne tuli meidan lisaksi joku paikallinen pariskunta ja muutama kuskini tuntema tytto. Syodaan siina sitten pariskunnan tuomaa kanaa, kalaa ja riisia, aivan sairaan hyvia mausteita niissa, kaydaan uimassa ja chillataan. Sen jalkeen mentiin sielta sitten joraamaan paikalliseen diskoon joka oli kylma kun pakastin, en ymmarra miks pitaa ilmastointilaite saataa pakkaselle diskossa!!

(Tassa kohtaa mainittakoon taas yllattava juonen kaanne: En tietenkaan enaa muista kuskini nimea, kulkekoon siis tarinassa nimella: tuk tuk-kuski...) :D

Olin varannut seuraavaksi paivaksi jo lipun toiseen kaupunkiin koska alko ahistaa Siam Reapin hullu turistimylly ja olin jo nahnyt tarpeeksi temppeleita joten diskon jalkeen sanon hyvastit kuskilleni joka oli kovin harmissaan, olisi halunnu mun jaavan. Sanon etta jos tulen uudestaan vuoden paasta niin sitten nahdaan ja pakkaan tavarani valmiiksi huomista lahtoa varten ja menen nukkumaan odottaen mita matka viela tuokaan eteen :)

Laos-Cambodia, Tammikuu 2013

No niin. Viimeks olin nakojaa Thak Khaekissa ku blogia kirjotin. No sielta sitte paukinki ilman mitaan ihmeempia kommervenkkeja sinne 4000-saarille. Paikka oli aikamoinen paratiisi tai silta se ainaki tuntu kaupunkien jalkeen vaikkakin siellakin oli jo enemman turisteja ku aattelin etta ois ollu.

Valitsin tietty pienimman saaren mita matkaoppaasta loysin eli Don Kon saaren koska aattelin etta siella ois vahemman turisteja kun paa-saarilla ja niin varmaan olikin vaikkakin unelma pienesta kalastajakylasta olikin jo illuusiota, tottakai siellakin niita turisteja oli :) Mut paikka muuten oli mukava: Bungalovi Hammocilla varustettuna suoraan Mekong joen varrella, ihan taydellinen chillailu mesta siis mulle.

Kalastajia Mekong joella

 Ei muuta ku Reggae soimaan, riippukeinuun lohoamaan ja sielta kasin kuvaamaan auringonlaskua ja hamartyvaa jokea jossa muutama kalastaja heittelee verkkoja. Vuokrasin sielta sitte fillarin ja lahin tutkimaan saarta ja siella oliki ihan kivan nakosia paikallisia majoja munki saarella kunha vaa fillaroi pois turisti-alueelta joten siella oli kiva fillaroida.

 Saarella oli myos muutama hieno vesiputous mitka piti kayda kattomassa ja pieni kyla saaren toisella laidalla missa ei oikeestaan ollu turisteja ku vierailemassa. Siita sitten seuraavana paivana otin taas fillarin ja lahdin polkemaan viereista saarta lapi mika oli hiukan isompi mutta aika vastaavanlainen paitsi siella ei ollu paikallista kylaa, vaan turistimajotuksia, kaunis paikka luonnoltaan toki sekin oli.

Siina sitten tuli ihan vaan fillaroitua muutamia paivia ympariinsa ja valilla piti tietenki kayttaa ahkerasti riippukeinuakin ja yhtena paivana kokeilin Tubingia eli auton sisakumin kanssa tuli lilluttua muutama kilometri Mekong jokea alaspain, ja voiko rennompaa enaa olla!!! (korkeintaan riippukeinussa) Vesi virtas hitaasti ja kauniit maisemat ymparilla, hieno kokemus :)

Kun paasen rantaan niin tapaan venekuskini joka ensin vei minut lahtopisteeseen. Han seisoo rannalla aurinkolasit paassa ja mulla on myos aurinkolasit. Samanlaiset halvat muoviset lasit mita venekuskilla on mutta jostain syysta han pitaa mun laseista joten kysyn yllattaen etta haluaako han vaihtaa laseja paittain ja han on aivan tapinoissaan: vaihdamme laseja ja minusta han nayttaa nyt aivan James Brownilta joten sanon sen hanelle ja han nauraa. Alan kutsua hanta James Browniksi ja han pitaa laseja jopa varjossa talon alla, taisi pitaa laseista. Tuli hyva fiilis etta ihminen voi noin ilahtua pienesta asiasta kun aurinkolasit :)

Mun venekuski ja mun vanhat lasit :)

Kun olin ollu noin viikon saarella paatin menna sinne Don Kon saaren toisessa paassa olevaan pieneen kylaan kokeilemaan homestayta ja se olikin iha kiva kokemus: taisin olla ainut turisti joka oli pidemmalla vierailulla ku vaan nopealla visiitilla. Talot oli tyypilliseen tapaan rakennettu pilarien paalle joten ensimmainen asia tavaroitten majotukseen jattamisen jalkeen oli luonnollisesti asentaa oma riippukeinu pilarien valiin ja oikeaoppisesti ottaa paikkarit siina. Herasin siihen etta paikalliset lapset hammastelee mun riippukeinua ja otin niista joitain kuvia ja naytin niille ja ne oli tietty taas aivan innoissaan :)

Nää tuli tervehtii päikkäreitten jälkee <3

Illalla sitten soin ruokaa perheen kanssa johon kuulus vanhemmat ja noin 5 pienta tyttoa. Ruoka oli hyvaa mut paikalliset ei paljoa valikoi jos ne laittaa kanan lihoiksi, eli kyseessa on sillon kokonainen kana joka on kaikkineen vaan laitettu veitsella kappaleiksi eli loytyy luuta ja rustoa ym seka riisia. Kokemus oli sinansa kiva mut kielimuuri oli aika hankala, naytin niille kuvia omasta perheesta ja siina se suurinpiirtein oliki meidan jutustelu, loppuilta perhe tuijotti Suomalaiseen tapaan teeveeta ja ma tylsistyin ku ei ees telkkaria ymmarra.

Lapsia mun homestaysta :)

Aamulla luulin etta majotukseen kuuluu viela aamiainenki ja ku yritin isannalle viittoa syomisesta han ensin oli hetken hamillaan, sitten ilme kirkastui ja han poistuu hetkeksi ja palaa mukanaan partahoyla jota han ojentaa mulle. Eli siis ei mainittavaa viittomakielen lahjaa mulla :D

Olisin voinu olla toki pidempaankin homestayssa mutta olin jo ollu viikon saarella ja olin jo heratelly ajatusta reissun jatkamisesta Cambodiaan ja kuinka ollakaan kohtalo (tai tarkemmin ottaen valuuttatilanne) puuttuu aamulla taas peliin. Huomaan taas tuttuun tapaan etta mulla on dollareita mutta paikallinen valuutta kay taas olemattomiin. Vaihtoehtoina on vaihtaa taas suuri maara paikallista valuuttaa ja viettaa pidempi aika taas saarella tai tehda taas improvisaatio paatos ja paniikilla varata vahilla rahoilla bussimatka Cambodiaan seuraavana aamuna jottei tarvii valuuttaa vaihtaa. Yritan siis kiittaa isantaperhetta ja palaan saaren turistipuolelle ja varaan seuraavaksi aamuksi bussilipun Cambodiaan.

Koirakaveri :)

 Kun sitten menen illalla omaan Bungaloviin paljastuukin etta viereisessa kampassa asuu 2 mukavaa sallia joitten kanssa tuli juteltua iltasella pitkaan ja toinen tyypeista on mun ikanen jatka Turusta :D Toisen kotimaata en enaa tietty muista mutta ei ollu Suomesta. No naa tyypit oli tavannu toisensa reissulla ja olivat molemmat kanssa lahdossa saarelta pois mutta eri suuntiin. No siina kavi sitten niin etta Jussi (se Turkulainen salli) ja mina lahettiin samalla bussilla seuraavana aamuna Cambodiaan. Jussi tais paukkia ajan vahyyden vuoksi suoraan Phnom Penhiin tai jonneki ja mulla oli vahan hitaampi tahti edeta eli jain heti rajan jalkeen Stung Trengiin. Siella sitten palloilin pari paivaa ja nain ehka 3 muuta turistia koko kaupungissa eli ihan hyva meininki.

Sielta sitten jatkoinki matkaa Kampong Chamiin ja olin siella myos muutaman paivan ja sielta Kampong Thomiin ja sitten otinki jo suuntaa kohti Siem Reapia ja Angkorin temppeleita :)